Heinäkuiset Pori Jazzit olivat ohjelmistoltaan laajimmat, laadukkaimmat ja monipuolisimmat aikoihin.
Porissa kuultiin tänä vuonna juurimusiikkia myös päälavalla. Täten tuli tunne, että tapahtumakin palasi tavallaan juurilleen. Mikkomatti Aro, Pori Jazzin taiteellinen johtaja, toteaa silti tarkastellessaan lähimenneisyyden ohjelmistoja, että eri genret olleet vahvasti edustettuna joka kesä. ”Tuomme joka vuosi Suomeen useita sellaisia kansainvälisiä esiintyjiä, jotka eivät ole pienellä markkina-alueellamme varmoja kassamagneetteja tai ison yleisön suosikkeja. On kyse myös taloudellisen riskin ottamisesta, mutta sitähän kulttuurityö usein vaatii.”
Lauantain Kirjurinluodon päivä oli huikea. Sen lopetti kolmen sarja toinen toistaan upeampia naisartisteja – Erykah Badu, Chaka Khan ja Grace Jones.
Elegantin, mutta vakavailmeisen Badun esityksen jälkeen Kirjurinluodon päälavalle asteli kokenut souldiiva Chaka Khan. Hän otti Kirjurinluodon täysin haltuunsa ja näytti mitä todellinen karisma on. Konsertin aikana koko yleisö tanssahteli hymyssä suin Porin ilta-auringossa. Khanin setti tuntui lämpimältä kokonaisuudelta ja esiintyjä vapautuneelta ja itsevarmalta.
Keikan puolivälissä hän kutsui lavalle Erykah Badun, joka vaikutti huomattavasti hyväntuulisemmalta kuin oman keikkansa aikana. Hienon dueton jälkeen tarjoiltiin rauhallisempaa tunnelmointia. Lopussa fiilikset nousivat jälleen hittibiisin Ain`t Nobodyn soidessa. Khanin tummanpuhuva uskomattoman korkealle kurottava ääni, upean taustakuoron ja taitavan bändin kera oli voimaannuttava elämys.
Laulaja, malli ja näyttelijä Grace Jones on yhä myös ainutlaatuinen lavapersoona. Keikkansa tarjosi myös hätkähdyttävimmän audiovisuaalisen kokemuksen. Alun industrial-sykkeen ja hip hopista vaikutteita saaneen laulun kuljettama This Is piti hänet vielä etäisenä, mutta sen jälkeen Jonesista paljastui inhimillinen puoli. 69-vuotias, Bond-tyttönäkin tunnettu diiva nautti esiintymisestä, otti kontaktia yleisöön ja mikä ehkä tärkeintä, osasi myös nauraa itselleen. Hän spiikkasi tummalla jamaikalaisella aksentillaan: ”Anteeksi, etten osaa teidän kieltänne. Ruotsia osaan kyllä hieman. Minulla ei ole suomalaista poikaystävää – vielä.”
”Kun tarjolle tuli tilaisuus napata nämä kaikki kolme diivaa samalle päivälle, oli siihen ehdottoman helppo tarttua. Kaikkien näiden esiintymisten varmistuminen oli hienoa, sillä jokaista esiintyjää oli haviteltu Poriin jo useamman vuoden ajan. Tuo lauantai-illan esiintyjäputki oli kansainvälisestikin ajatellen poikkeuksellinen, ja selvästi tilanne oli uniikki sekä mieluisa myös esiintyjille itselleen”, Villematti Aro iloitsee.
”Suomen sijainti on aina isoin haaste ohjelman rakentamisessa, eikä Porin sijainti suhteellisen kaukana Helsingistä myöskään helpota tilannetta.” Tuuria tarvitaan taiteellisen johtajan mukaan myös ja ennen kaikkea isoja rahasummia. ”Kaikki festivaalit tuntuvat Suomessa saavan enemmän tai vähemmän kritiikkiä pääsylippujen hinnoista, mutta kyllä keskeinen syy hintoihin on siinä, että kansainvälisille esiintyjille maksetaan palveluksistaan melkoisia tuntiliksoja”, Aro muistuttaa.
”Pidämme kiinni siitä ajatuksesta, että lavalla nähdään niin nimekkäitä konkareita kuin myös tuoreempia kykyjä, jotka vasta tekevät tuloaan kirkkaimpiin parrasvaloihin. Kun nyt syksyllä lähden rakentamaan ensi kesän ohjelmistoa, on suunnitelmissani jatkuvasti mukana sen näkökulman huomioiminen ja varmistaminen, että ohjelmassa on edustettuna laaja joukko genrejä ja keskenään erilaisia esiintyjiä. Toki pyrkimyksenä on samaan aikaan pyrkiä laadukkaaseen kokonaispakettiin eikä sillisalaattiin.”
© Teksti: Juha Säijälä / Kultttuurivihkot / Kuva: Riikka Vaahtera