• Voima
  • Lattareiden legenda jätti jäähyväiset

    Omara Portuondo

    Son-musiikin suosituimman fuusion, maailman ympäri levinneen salsan suurin tulkki, ja samalla koko Kuuban kulttuurilähettiläs Orquesta Buena Vista Social Club esitti jättimäisellä maailmankiertueellaan jäähyväiset monella mantereella. Suomessa he esiintyivät Pori Jazz -festivaalilla heinäkuussa 2016. Ympyrä sulkeutui, sillä Orquesta Buena Vista Social Club soitti myös kaikkien aikojen ensimmäisen Suomen keikkansa Pori Jazzissa kesällä 2000.

  • Voima
  • Taistelu Hanhikivenniemestä

    Ydinvoiman vastainen lippu liehui Hanhikivenniemellä. Kuva: Juha Säijälä.

    Ympäristöaktivistit pysäyttävät työkoneita ja rekka-autoja, Hanhikivenniemellä mökkejä omistavat kesäasukkaat kirjelmöivät oikeusasiamiehelle ja Pro Hanhikivi -yhdistys taistelee asiaa vastaan oikeusteitse. Myös Ruotsin puolella ollaan huolissaan. Muun muassa Kärnkraftsfritt Bottenviken (Ydinvoimavapaa Perämeri) -verkoston jäsenet vastustavat voimalan rakentamista, sillä se on parinsadan kilometrin päässä Ruotsista, eivätkä ympäristöhaitat tunne valtion rajoja.

  • Voima
  • Rakkaudella, Kallio

    Erkki Perälä ja Laura Kontiola. Kuva: Noora Ojala.

    ”Kallio on Helsingin urbaani sydän, romantisoitu vanha työläiskaupunginosa, joka tunnetaan paitsi opiskelijoiden, boheemien ja kaljasieppojen, nykyään yhä enemmän myös lapsiperheiden ja keskiluokkaisten tietotyöläisten kotipaikkana. Kaikille on Kalliossa tilaa”, Erkki Perälä kertoo perustamansa Kallio-liikkeen sielusta.

  • Voima
  • Omara Portuondo, Kuuban kansan hienovarainen tulkki

    Omara Portuondo. Kuva: Juha Säijälä.

    Omara Portuondon ura on jatkunut jo yli kuusikymmentä vuotta. Näihin lukuisiin ja sisältörikkaisiin vuosikymmeniin mahtuu lukemattomia eri musiikkikokoonpanoja, elokuvarooleja, jopa oma televisio-ohjelma. Portuondo on kiertänyt väsymättä maailmaa esitellen kotimaansa taidokasta ja poikkeuksellisen rikasta musiikkikulttuuria.

  • Voima
  • Meno-paluu ilmakehän tuolle puolelle – Transkaakon Tuorla-levyn arvostelu

    Transkaakko.

    Oho, onpa avaruus iso. Niin iso se on, etteivät ääniaallotkaan oikein jaksa kulkea siellä. Siksipä avaruuden inspiroima musiikki on useimmiten maalailevaa, utuista ja hiljaista. Tähtiintuijottelija hamuaa lempeään hypnoosiin, ja juuri sellaiseen tarjoaa pääsyn turkulaisen folkyhtyeen Transkaakon uusin levy Tuorla. Levy on koostettu Tuorlan planetaariota varten sävelletystä materiaalista.