”Sosialistisen Abban” tarina dokumenttielokuvana

Agit Prop eli Pekka Aarnion, Monna Kamun, Martti Launiksen ja Sinikka Sokan muodostama kvartetti on niittänyt yli puolen vuosisadan mainetta niin meillä kuin maailmalla. Sitä ei kutsutakaan suotta edistyksellisen laululiikkeen airueeksi. Tänä syksynä valmistui kvartetin vaiheista kertova dokumenttielokuva Lauluja Utopiasta.

Dokumenttielokuvan toinen ohjaaja Pekka Aaltonen kertoo dokumentin nimen taustasta: ”Kyllähän Agit Propin laulut kertovat utopiasta, paremmasta yhteiskunnasta ja tasa-arvoisemmasta maailmasta. Se on sellainen läpi kulkeva iso teema yhtyeen laulussa ja työväenliikkeessä ylipäätään, joka aina välillä unohtuu.”

Peter von Bagh aloitti tekemään tätä pitkä aikaista haavettaan, dokumenttielokuvaa Agit Propista, mutta työ jäi kesken hänen poismenon myötä. Pekka Aaltonen ohjasi sen loppuun ja lopputulos on nyt Kulttuurivihkojen kokoaman kolmihenkisen raadin arvioitavana.

Raatiin kuuluvat Riitta Tynjä, joka on jyväskyläläinen eläkeellä oleva sosiaalityöntekijä. Hän on istunut myös kotikaupunkinsa kaupunginvaltuustossa yli 20 vuotta. Tamperelainen Noora Tapio kuluttaa tavalla tai toisella valtaosan arjestaan politiikan ja kansalaisaktivismin parissa. Helsinkiläinen Outi Silfverberg taas työskentelee kehitysyhteistyön parissa, vapaa-aikanaan hän soittaa ja laulaa sekä on mukana ympäristöliikkeessä. Moni muistaa hänet myös Varaquen pianistina.

Tynjä kertoo tuntevansa Agit Propin vain yleisellä tasolla, ei niinkään henkilökohtaisesti. ”1970-luvulla olen kuunnellut lukuisissa juhlissa ja konserteissa ja myöhemmin sitten etupäässä vain cd-levyiltä.”

”En tunne kvartetin taustaa järin hyvin, mutta monet heidän esittämistään kappaleista ovat tuttuja leirinuotioilta ja muista yhteislaulutilaisuuksista”, vastaa Tapio. Silfverberg taasen tuntee yhtyeen melko hyvin. ”Olen kuullut varmaankin melkein kaikki kappaleet ainakin kertaalleen, vaikka en ole ihan systemaattisesti kuunnellut koko tuotantoa. Livenä olen Agit Propin nähnyt useamman kerran. Ja bongasinpa itseni dokumentistakin Agit Propin taustalla istuvasta kuorosta KOM-teatterin juhlakonsertissa. Ja lauloin kyllä usemman kerran mukana dokkaria katsoessani.”

Poliittinen laululiike oli Tapiolle täysin vieras ennen kuin hän aktivoitui Vasemmistonuorissa. ”Ensimmäisessä tapahtumassa, jossa olin, pääsin tutustumaan työväenlauluihin ja rakastuin välittömästi. Sen jälkeen aloin tutustua siihen itsenäisesti ja löysin Agit Propin levyt hyvin pian. Sittemmin heidän levyttämiään kappaleita on soinut kuulokkeissani varsin tiheästi. Kappaleet kertovat aikansa historiaa, joka antaa voimaa vasemmistolaiselle aktivismille, vaikka maailma ja poliittiset tavoitteet sen mukana ovat muuttuneet paljon.”

Tynjä on aina pitänyt Agit Propia musiikillisesti tasokkaana yhtyeenä. ”Sanat ja sävel on osattu sovittaa kokonaisuudeksi, joka toimii mahtavasti. Melodiat ovat mieleenpainuvia. 1970-luvulla oli paljon poliittisia lauluja esittäviä kokoonpanoja, mutta kyllä Agit Prop oli ylitse muiden.”

Silfverberg ei muista, että kotonaan lapsuudessaan olisi kuunneltu juuri Agit-Propia, mutta Kai Chydeniusta ja KOM-teatterin levyjä jonkin verran kyllä. ”Niputan siis nämä herkästi yhteen.”

”Menin 2000-luvun alussa 19-vuotiaana Koiton laulun kuoroon, jolloin bändi ja monien Agit Propin biisien kuorosovitukset tulivat hyvin tutuiksi. Minusta oli ihanaa laulaa hajareisin lauluja, joissa kajahti vahva aate. Kaipasin tuolloin laajempaa yhteisöä ja ääntä, jossa olla mukana.”

Erityisen kiinnostavana Tapio piti Agit Propin kansainvälistä linkittymistä. ”Se ei varsinaisesti yllättänyt, mutta siitä opin paljon uutta, etenkin Chile-solidaariudesta.”

Tynjä ei tiennyt – tai ainakaan muistanut – että kvartetissa oli ennen Monna Kamua Kiti Neuvonen ja Anu Saari, ja että Sinikka Sokan tilalla oli välillä Liisa Tavi. ”Myös se oli uutta, miten suuri Agit Propin merkitys oli muualla kuin Suomessa – siis, että he olivat esimerkiksi ainoa yhtye, joka Euroopasta kutsuttiin Chileen 1973. Laululiikkeen kansainvälisyys nousi elokuvassa hienosti esiin. Itse en ollut 1960-luvulla vielä mukana, joten tuo osuus oli minulle myös uutta.”

Kvartetin kansainvälisyyden nostaa esille myös Silfverbergille. ”En ollut ihan tajunnut, miten tunnettu Agit Prop oli kansainvälisestikin. Oli yllättävää kuulla, että DDR:ssä festivaaliyleisö lauloi mukana kappaletta Kenen joukoissa seisot. Myös yhteys Chileen oli vahvempi kuin tiesin.”

”Agit Prop liitetään herkästi pelkkään 1970-lukuun”, muistuttaa Tynjä. ”Minusta elokuvassa oli hienoa, kun siinä kuvattiin yhtyettä kuudella eri vuosikymmenellä. Pääpaino oli luonnollisesti 1970-luvussa, mutta ei jääty vain siihen. Hienosti analysoitiin, kuinka 1980-luvulla kaikki loppui. Kun alta haihtui joukkoliike, ei musiikkiakaan voinut esittää. Ja kuinka taas 1990-luvun lama loi tarvetta poliittiselle laululle. Yleisöön oli tullut uusi sukupolvi, mikä tietysti lämmitti sydäntä ja varmasti innosti jatkamaan. Toisaaltahan Agit Prop ei ole koskaan päättänyt pitää jäähyväiskonserttia ja onkin onneksi jaksanut vielä 2010-luvullakin konsertoida. Loppuun myydyt esitykset kertovat, että kysyntää on edelleen.”

Silfverbergin mukaan on mahtavaa, että dokumentissa on kuvamateriaalia noin 50 vuoden ajalta. ”Harvinaista, että jostain yhtyeestä voi kertoa näin pitkän tarinan, vielä videoiden ja kuvien kera. Dokumentti oli hyvin ihaileva, kriittistä sävyä ei löytynyt. Mutta ei sellaista olisi toisaalta tarvitse toisaalta väkisin päälle liimata. En tiedä, kuinka kiinnostavalta dokumentti tuntuu niistä, joille bändi ei ole tuttu. Ei välttämättä ole kaikille aivan helposti lähestyttävä.”

Tapio olisi ehkä halunnut kuulla enemmän Agit Propin jäsenten näkemyksiä siitä, miten he kokivat esittämiensä kappaleiden sisällöt niitä ensi kertaa levyttäessään ja miten ne näkemykset ovat muuttuneet vuosikymmenten varrella. ”Kappaleet kätkevät taakseen mielenkiintoista poliittista historiaa, jota olisin toivonut valotettavan enemmän.”

”Dokkari toki keskittyi käsittelemään yhtyettä, mutta olisin toivonut vähän enemmän linkkejä vuosikymmenen aikana muuttuvaan poliittiseen tilanteeseen. Olisi myös kiinnostanut kuulla enemmän yhtyeen jäsenten suhteesta Neuvostoliittoon ja taistolaisuuteen sekä tätä päivää koskevia poliittisia ajatuksia”, pohtii Silfverberg.

Tynjä huomauttaa, että 1970-luvun osuudessa oli vahvasti esillä Chilen tilanne, solidaarisuuskonsertit sekä erilaiset festivaalit Berliinissä. ”Jäin miettimään, että missä oli Vietnam? Meillähän oli myös valtavia rauhanmarsseja – oliko Agit Prop niissä miten mukana?”

”Poliittisen laulun voima nousee esiin tapahtumissa, joissa suuret ihmisjoukot eläytyvät, ovat kouriin tuntuvasti mukana esityksissä. Tai kuinka suomalaisten tulo stadionille Berliinissä otetaan vastaan kuin heidän laulunsa Kenen joukoissa seisot olisi ollut suomalaisten kansallislaulu”, miettii Tynjä. ”Laulajien oma usko siihen, että laulu muuttaa kaiken, tulee voimakkaasti esiin muun muassa Sinikka Sokan puheessa. Tai kuten Monna Kamu 2010-luvusta toteaa, että ’maailmaa ei ole vieläkään saatu valmiiksi’. Ja heitä tarvitaan edelleen laulamaan.”

Tapiolle poliittisen laulun voima liittyy suurelta osin yhteisöllisyyden ja joukkovoiman tunteeseen. ”Se puoli dokumentissa ei näkynyt kamalan vahvana ja sitä olisinkin toivonut lisää. Toisaalta esimerkiksi Chile-solidaarisuuteen liittyvä osio oli hyvin kiinnostava ja liittyy mielestäni juurikin poliittisen laulun voimaan, joka uskoakseni oli suuri rajat ylittävän solidaarisuuden symboli.”

Silfverbergin mukaan on aina häkellyttävää nähdä, minkälaisia suuria ihmisjoukkoja solidaarisuusliike veti aikanaan. ”Ja laulu oli varmasti yksi vahvimmin yhdistävistä voimista.”

Silfverberg toivoisi, että ihmiset laulaisivat edelleen enemmän yhdessä. ”Parempi maailma pitää pystyä ensin kuvittelemaan, jotta sitä voidaan tavoitella. Taiteen kautta tällainen kuvittelu on mahdollista. Ja jos laulamme paremmasta maailmasta yhdessä, on sellainen myös ehkä vähän lähempänä.”

”Poliittista musiikkia on selkeästi musiikki, jolla nostetaan esiin joku yhteiskunnallinen, ei vain yksilöllinen, epäkohta tai pyritään saamaan aikaan liikehdintää ajatuksissa tai teoissa. Poliittista klangia on usein ainakin punkissa, rapissa ja monissa pienemmissä indie-bändeissä. Toisaalta esimerkiksi Cheekin musiikkikin voidaan mieltää jossain määrin poliittiseksi – vahvistaahan sen sanoma yksilökeskeistä ja kapitalistista ihmiskuvaa”, Silfverberg huomauttaa.

”Rap-musiikissa usein on mukana yhteiskunnallinen aspekti, voimakas kriittisyys nykysysteemiä kohtaan. On paljon, etenkin nuoria rappareita, joiden musiikin voi sanoa olevan poliittista. Myös punkissa ja miksei rockissakin ole poliittista. On myös joitain yksittäisiä trubaduureja, jotka laulavat työttömyydestä, köyhyydestä, herrojen vallasta ja muusta sellaisesta, mutta tällaisiin törmää vain sattumalta”, Tynjä muistuttaa ja jatkaa:

”Valtavirrassa ja julkisuuden valokeilassa heitä ei näy. En tiedä myöskään olevan mitään Agit-Propin kaltaisia yhtyeitä. Mutta Agit Propin musiikkia voi hyvin pitää myös tämän päivän poliittisena musiikkina; niin ajattomia ovat esimerkiksi Brechtin tekstit. Toisaalta – eikö kaikki ole poliittista? Miksei siis kaikki musiikkikin?”

Tapio miettii Suomessa varmasti näkyvintä poliittista musiikkia edustavan suomirap. ”Sen joukosta löytyy tunnettuja, suuria nimiä kuten Paleface, Asa ja Julma-Henri, mutta myös vähemmän huomiota skenen ulkopuolella saaneita kokoonpanoja, kuten Pummiharmonia ja Koivuniemen Herrat. Rap-lyriikka antaa tekijälleen paljon liikkumavaraa ja yhden genren sisällä on mahdollisuuksia moneen. Edellä mainitsemieni artisteja ja yhtyeitä yhdistää lähinnä poliittisuus ja rap, mutta tavat sanoittaa maailmaa ovat varsin erilaiset. Rapmusiikki tosin ei yleensä sovi yhteislaulettavaksi. Eniten minua poliittisen musiikin ja työväenmusiikin tulevaisuuden suhteen huolestuttaakin se, mistä saamme uusia yhteislauluja. Monet vanhat kappaleet kyllä sopivat myös nykypäivään, mutta liike kaipaa silti uudistumista.”

Tynjän mukaan monet 1970-lukulaiset ovat kääntäneet takkinsa ja kieltäneet menneisyytensä. ”Vaikka joitakin asioita arvioi myöhemmin toisin, ei se vähennä niiden arvoa. Nuoruuteen kuuluu ehdottomuus ja se on mielestäni hyvä asia. Sokka toteaa, että ’nostalgia on vain ollutta. Mutta he eivät ole vain ollutta vaan ovat edelleen, joten kyse ei ole nostalgiasta’. Ihminen ilman illuusioita, utopioita on kuollut. Filmi sai minut taas kerran tuntemaan, että olen elossa, haluan elää ja muuttaa maailmaa.”

Silfverberg muistuttaa, että parikymppisenä oli ihanaa päästä laulamaan ponnekkaasti yhteiskunnallisia lauluja ja kuunnella ja laulaa yhdessä kotibileissä Agit Propia. ”Jossain vaiheessa niiden laulujen laulamiseen alkoi kuitenkin liittyä jonkinlaista väsymystä ja vierauden tunnetta.”

Hänen mielestään marssimisesta, aseista ja työväenliikkeeseen astumisesta laulaminen alkoi tuntua hieman ahdistavaltakin. ”Väkivaltaan viittaavat sanomat voidaan kuitata vertauskuvilla tai nostalgialla. Mutta samaan aikaan halusin, ettei kyse olisi vain nostalgiasta, vaan että edelleen yrittäisimme laulamalla ihan oikeasti muuttaa jotain. Alkoi kuitenkin tuntua, että Agit Propin laulut, niiden vakava poljento ja tekstit eivät enää ole niitä lauluja, joilla liikutettaisiin ihmisjoukkoja esimerkiksi torjumaan ilmastonmuutosta. Tässä ajassa tarvitaan yhdistäviä lauluja ja niiden tekijöitä enemmän kuin pitkään aikaan. Toivottavasti laulu jatkuisi, vaikka sitten vähän toisenlaisen liikkeen muodossa.”

Lauluja utopiasta, ohjaus Peter von Bagh ja Jouko Aaltonen, pääosissa Pekka Aarnio, Monna Kamu, Martti Launis ja Sinikka Sokka, Illume 2017.

© Teksti: Juha Säijälä / Kulttuurivihkot / Kuva: Veikko Koivusalo