“Laulu on kaikki. Joskus en edes huomaa laulavani, kunnes ihmisen katse tai ääni herättää minut musiikkimaailmastani. Jos on aivan auki ja antaa musiikin virrata ulos, puhdistuu sielu.”
Artikkeli on julkaistu Liberossa vuonna 2007.
Musiikin värikäs ammattilainen, maailmankansalainen Daniela Fogelholm palasi juuri 30-vuotismatkaltaan Intian Keralasta, jossa hän asui Kochinissa taiteilijaresidenssissä. Guevaran päiväkirjan hengen mukaisesti hän kiersi moottoripyöräillen kuukauden viidakoissa ja pikkukylissä. Intian ohella Kuuba on välittömän ja elämäniloisen Danielan suuri rakkaus.
Turun taideakatemian kasvatti matkasi vuoden 2001 lopulla Kuubaan kokoamaan materiaalia niin taiteelliseen kuin kirjalliseen opinnäytetyöhönsä Laulan ja rakastan – siis olen olemassa.
“Tuolloin ajattelin, että voisin jättää kaiken ja muuttaa musisoimaan Kuubaan. Elää vaatimattomasti ja omistautua musiikille. Tavallaan se on haaveeni edelleen.”
“Kuubassa musiikki soi kaikkialla, kaikissa muodoissa ja on vahvasti läsnä arjessa. Rinnan yhteiskunnallisten ja kantaaottavien laulujen kanssa elävät rakkauslaulut, kansanlaulut, koko vanha perinne”, kertoo Fogelholm, jonka yksi musiikkiprojekteista, Havuhavina, esittää esimerkiksi karjalaisia kansanlauluja.
“Suomenruotsalaisessa minussa on vuosien varrella herännyt perin suomalaista pohjanakkavoimaa ja lappalaisuutta.”
Fogelholm muistelee mieleen painunutta kohtaamistaan Raoul Castron kanssa. Hän oli keräämässä materiaalia opinnäytetyöhönsä Fidel Castron apuheenjälkeisen juhlaparaatin liepeillä, kun Raoul Castro yhtäkkiä seisoi edessä ja antoi käskyn pysäyttää koko komppaniansa kehottaen häkeltynyttä Fogelholmia siirtymään komppanian eteen kuvaamaan.
“Kuuban matka oli minulle tärkeä ja syvästi vaikuttava. Tunsin itseni kokonaiseksi, ehkä juuri sen takia, että sain eläytyä musiikkiin ja tanssiin niin estottomasti ja luonnollisesti. Ja mikä kuubalainen mentaliteetti: vilpitön antautuminen elämälle!”
Kuuban materiaalista myös valmistui opinnäytetyön taiteelliseksi osuudeksi Minne menit – Como fué -dokumentaarinen musiikkiteatteriesitys, jossa roolin saivat matkalla tavattujen paikallisten ihmisten ohella myös Che sekä pyhimys San Lazaro.
“Tuntui suurelta kunnialta saada nuo mahtavat ihmiset lavalle ja kertoa heidän elämästään.”
Oman tiensä kulkija
Mutta ei Daniela Fogelholm ole vain laulaja. Hän on näyttelijä (FIA) ja kolunnut monissa rooleissa läpi kaikki Turun teatterit. Lisäksi hän opettaa musiikkiteatteria päiväkodeissa, kouluissa ja vetää eri työpajoja.
Yliopistollisen keskussairaalan pienet lapsipotilaat Turussa tutustuvat kerran viikossa Fogelholmin, alias tri Fideliina Titti-Tyyn räkätyksiin, urbaaniviserryksiin, joikauksiin sekä muihin tämän sairaalaklovnin pelleilyihin.
”Tästä työstä on neljän vuoden aikana muodostunut minulle tärkeä sydämen asia. Siitä saa myös energiaa ja inspiraatiota, varmasti molemmin puoleisesti. Ja roolin takaa lapsiin on erilainen suhde. Heidän on ehkä helpompi kohdata sairaalamiljöössä sulopunanenä.”
Muuntautumiskykyinen taiteilija on tehnyt lisäksi monia omia produktioita. Aulikki Oksasen tuotantoon perustava Puhu minulle rakkaudesta -konsertti sai viime vuoden lopulla ylistäviä arvosteluja. Varsinkin Fogelholmin sävykkyyttä ja voimaa kehuttiin – kuten myös tänä kevättalvena, jolloin Tove Jansson ja Erna Tauro saivat kunnianosoituksen: Daniela Fogelholm ystävineen julkaisi neljätoista Syyslaulusta tutuksi tulleen Tauron säveltämää ja pääasiassa Janssonin sanoittamaa kappaletta.
Erna Tauron, Lilla Teatterin legendaarisen teatteripianistin ja säveltäjän työ yhdessä teatterin johtaja Vivica Bandlerin kanssa loi 1950-60-luvun taitteessa aivan uuden tyylisuunnan, suomenruotsalaisen musiikkiteatterin. Sitä pidettiin hyvin avantgardistisena.
Niin voi pitää Lys min lampa -levyäkin, joka on huoliteltu, herkkä, yllättäväkin. Kappaleet on sovitettu työryhmän itsensä toimesta pitkälti uudelleen, niiden saaden nyt vaikutteita muiden muassa jazzista, bluesista sekä a cappella -laulusta.
“Teksti on kuitenkin tärkein ja sen olemme halunneet säilyttää aivan keskeisimmässä osassa“, muistuttaa Fogelholm.
“Joitakin levyn biisejä ei ole esitetty pitkää aikaan, tahdoimme vaalia tätä musiikkiperinnettä. Myös Tauro on jäänyt hieman varjoon säveltäjänä – halusimme nostaa framille hänetkin.”
Hivelevän ruostesoundin Transkaakko
Balkanilaista ruostetta, alternatiivietnoa, folkpsykedeliaa, seitsemän kahdeksasosia. Daniela Fogelholmin undergroundkulttimaineen saavuttanut Transkaakko on genrensä ainoa edustaja Suomessa, ellei koko maailmassa. Luokittelu onkin vaikeaa, jollei mahdotonta. Perinteisestä kansanmusiikista Transkaakon erottaa studiomielikuvituksen käyttö. Erilaiset rytmilajit irrottavat yhtyeen popin ja rockin peruspoljennosta.
Kolmannen pitkäsoittonsa heinäkuussa julkistava yhtye lähtee korjaamaan kuulijoita Sato-levyllään. Sen slaavilaisissa melodioissa huolehditaan, petytään ja kaivataan. Albumi jatkaa ruostemaiseksi hitsautuneella linjalla.
“Ehjempi, ehkä vähemmän psykedeelinen. Sato haluttiin tietoisesti istuttaa mahdollisimman riisutuin menetelmin, jonka vuoksi se äänitettiin kotistudiossa Lausteen lähiömaisemissa”, Fogelholm kuvailee.
Transkaakkoon hän päätyi Ilosaarirockliftimatkan seurauksena, vuonna 2004. Bändin kitaristi Pentti Dassum poimi hänet kyytiin. Myöhemmin Dassum näki Minne menit – Como fuén, ja oli myyty. Tällöin hiljaiseloa viettänyt bändi heräsi jälleen eloon saaden uuden solistin. Ensimmäinen keikka Fogelholmin kanssa oli Faces-etnofestivaalilla. Nyt heinäkuun lopulla Transkaakon uusi levy julkaistaan juuri siellä.
© Teksti ja kuva: Juha Säijälä / Libero