Flow, unelma elävästä kaupunkikulttuurista

Belle and Sebastian

Flow Festivalin lauantain päättäneet brittipopin kuninkaat, Pet Shop Boysin Neil Tennant ja Chris Lowe esiintyivät Suomessa jo kolmatta vuotta peräkkäin. Niinpä he jättivät – ehkä hieman liioitellen ilmaistuna – yleisön viileäksi. Vasta lopun hitit kuten The Sin tai West End Girls saivat ihmisten kädet ilmaan. Tennantin lavapreesens oli silti voimakas ja ääni yhä vahva.

Päätöspäivän sunnuntain rock-ilta olikin onneksi aivan toista kaliiberia: menestys. Ehkä Flow´n historian hienoin. 21 vuotta Suomeen kaivattu Beck täytti kaikki odotukset omintakeisella ja monipuolisella tuotannollaan. Paljain jaloin joranneen Florence Welchin vetämä Florence and the Machine tulitti aurinkoisessa illassa uskomattoman upeasti ja yhteisvoimallisesti heittäytyen. Melkein palavahiuksinen Welch säkenöi energiaa.

Silti eniten yllätti lauantain alkuilta, jolloin päälavalle kipusi glasgowlainen indieinstituutio Belle and Sebastian, joka täyttää kohta 20 vuotta. Stuart Murdochin (kuvassa) bändi on kyennyt säilyttämään omat indiejuurensa mutta uudistamaan ne tavalla, joka on syvän uskottava levyllä ja ennen kaikkea livenä. Epäuskoisimmat hipsterit yleisössä saattoivat tuhahtaa ennakkoluuloaan, mutta uuden, klubimusiikkia tykittävän Girls in Peacetime Want to Dance -levyn hitti Party Line sai ainakin solistin kiemurtelemaan ennennäkemättömällä tavalla. Hän tuntui miettineen keikan koreografian pienintäkin yksityiskohtaa myöten.

Salaisuus, jonka vuoksi Flow Festival myydään niin nopeasti loppuun, on siinä, ettei se ole pelkästään yhden päälavan superbändien tapahtuma. Se on kaupunkikulttuuria parhaimmillaan ja laadukkaimmillaan: Voimalan ja Tiivistämön klubitilat täyttivät nousussa olevat underground-bändit, mutta mukaan mahtui kansanmusiikkia, installaatioita ja toinen toistaan parempia dj:tä – jopa liiaksi asti. Festivaalialueesta muodostuu jo itsessään taideteos, joka on elokuisten iltojen hämärtyessä kuin maanpäällinen urbaani satumaa. Flow panostaa myös ruokaan. Kärähtäneen kebablautasen sijaan yleisö saa nauttia kohtuuhintaisista kulinaarisista yllätyksistä, kuten raikkaista salaateista ja raakaruuasta.

Suvilahden viereiseen Kalasatamaan rakennetaan sekä massiivista kauppakeskusta että asuin- ja toimistokerrostaloja. Siksi onkin tuotu julki pelko siitä, että Flow joutuisi väistymään Suvilahdesta. Mitä tämä Flow´lle merkitsisi? ”Yritämme päinvastoin auttaa kaupunkia terottamaan käsitystä mikä Suvilahti on ja mitä siitä voisi tulla jos alueella olisi selkeä visio ja tavoitteet. Tilallisesti pelkkä Suvilahden kenttä on suuremmille yleisötilaisuuksille auttamatta liian pieni alue, joten lähimpien tonttien ja alueen kaavaa tulisi vielä vähän harkita uudelleen”, pohtii Flow´n Artistic Director Tuomas Kallio, joka kuuluu festivaalin perustajiin. Hän myös miettii, ettei Flow’lle sinänsä taida olla vastaavaa hyvää urbaania jälkiteollista ympäristöä Helsingissä. ”Jos asiat menevät täällä oikein huonosti niin ehkäpä siinä tapauksessa muutamme lopullisesti jonnekin Välimeren läheisyyteen”, Kallio uhkaa.

Tuomas Kallio kertoo Flow Festivalin pyrkivän keskustelemaan eri kaupungin instanssien kanssa ja itsekin auttamaan paremman Helsingin ideoinnissa. Hän kysyy mitä ovat ne vetovoimatekijät, joita viriili Helsinki juuri nyt kaipaa kun vanhat keinot eivät oikein tunnu enää toimivan. ”Ovatko ne muutama uusi toimistorakennus Suvilahden vieressä, kun tyhjiä liiketilaneliöitä on nytkin Helsingissä yli miljoona? Vai voisiko kaupunki kenties lähteä rohkeasti kehittämään Suvilahden alueesta ympäristöineen täysin uudenlaista tapahtumaportaalia jossa esimerkiksi kulttuuri, vapaa-ajan muut viettomahdollisuudet, kuten urbaanit liikuntamudot ja huipputason jälkiteollinen uusioarkkitehtuuri löisivät kättä ja loisivat Helsinkiin uniikin uuden ajan tapahtuma-areenan jollaista ei välttämättä vielä löydy mistään?”, Kallio hahmottelee.

© Teksti: Juha Säijälä / Kulttuurivihkot / Kuva: Pia Jalkanen