Suvi Auvinen, Turun valtaaja

Teatteritaiteen maisteri Suvi Auvinen taistelee sekä teatterin areenalla että anarkian kentällä. Kuva: Minna Kallinen.

Lukuisia vallattuja taloja, monia anarkistisia julkaisuja, debatointia yhteiskunnan rakenteista valtamediassa ja Vuoden valkosipuli -tunnustuspalkinto. Tämän takana on Suvi Auvinen, jonka nimi on usein ihmisten huulilla puhuttaessa anarkismista Suomessa.

»Jonkinlainen äärimmäinen ajattelu on kiinnostanut aina. Tulen ateistiperheestä, mutta liityin karismaattiskristilliseen kulttiin, ehkä kapinoidakseni, 15-vuotiaana.»

Suvi Auvista viehetti jo tuolloin ääriliikkeisiin liittyvä tietty ehdottomuus, se miten täysillä ihmiset ovat niissä mukana. »Mutta 18-vuotiaana muutin uudelle paikkakunnalle ja palasin lapsuuden ateismin viitoittamalle tielle», hän muistelee. »Kultti oli nuoruutta ja radikaalia ajattelua määrittävä, kiinnostava asia. Jälkikäteen ajateltuna hassu suunta. Se oli hirveän autoritäärinen lahko ja siellä olivat vahvat miesjohtajat.»

»Turku pelasti minut 18-vuotiaana Jeesukselta», Lahdessa aiemmin lastenohjaajaksi Diakoniainstituutissa opiskellut Auvinen naurahtaa. Hän on kasvanut lähiössä ja tulee työväenluokkaisesta taustasta. Auvinen kasvoi kuudennella luokalla tietoisaksi luokkayhteiskunnasta mennessään lähiönsä koulusta keskustan yksityiskouluun musiikkilinjalle. »Me lapset opettelimme pörssikauppaa! Siellä oli omistavan luokan lapset. Aika pian aloin vetää omaa linjaa, eikä minulla ollut mitään yhteistä näiden kanssa.»

Seksuaalisuus teatteripedagogiassa

Olet teatterialan ihmisiä. Mistä kiinnostus näyttämötaiteeseen? »Sisko on opiskelut Turun taideakatemiassa ja olen nähnyt laadukasta nykyteatteria aika pienestä pitäen. 12-vuotiaana liityin harrastajateatteriin, siellä pääsin itse tekemään. Teatterimaailma on niin omansa.»

Suvi Auvinen on ollut aina kova esiintymään ja sosiaalinen. Näin hän sai yhdistettyä kiinnostuksensa kohteet. Aloitettuaan teatterin, hän tajusi sen olevan enemmän hänelle kuin musiikin.

Auvinen opiskeli neljä vuotta nukketeatteria teatteri-ilmaisunohjaajaksi Turun taideakatemiassa, sen jälkeen hän opetti puolitoista vuotta akatemialla ja keikkaili silloisen teatteriryhmänsä Poor Puppeteers of Finlandin kanssa ympäri Eurooppaa: Ranskassa, Puolassa, Venäjällä, Belgiassa, Norjassa ja Virossa. Näytelmä oli Auvisen taiteellinen opinnäytetyö, Samuel Beckettin Sanaton näytelmä.

Teatterikorkeakouluun hän pääsi vuonna 2009 opiskelimaan teatteripedagogiaa valmistuen vuonna 2011. Tämän jälkeen hän on ohjannut omalle teatteriryhmälle Kirahvi Kollektiiville kaksi esitystä, tehnyt joitain vierailuohjauksia ja opettanut teatterikorkealla, tänä syksynä visuaalista teatteria.

Auvisen pro gradu -työn aihe oli poikkeava: Eroottinen opettaja – erotiikka teatteriopettajan työssä. »Kiinnosti ottaa aihe, jota ei ole paljon tutkittu, mutta joka on olemassa oleva aihe. Kukaan ei puhu, mutta kaikki tietää, että teatteriopettajat panee niiden oppilaita.»

Auvinen päätyi siihen, että opettajakoulutuksessa ja työpaikoilla pitäisi puhua tästä, sillä aihe ei katoa jos siitä ei puhu ja ammattikuntansa voisi olla vastuulllisimpia pedagogeja jos tämä aihe pystyttäisiin kohtaamaan. »En sano, että opettajien pitäisi lopettaa eroottiset suhteet oppilaisiin mutta pitää olla vastuullinen siinä mitä tekee ja erottaa se ammatista.»

Kapuloita paskan rattaisiin

Lahdesta Turkuun 18-vuotiaana muuttanut Suvi Auvinen pitää Turkua ensimmäisenä omana kotinaan. »Turku oli itsenäistymisen ja sen tajuaminen, että jokainen on oman onnensa seppä. Turku on läheisiä ihmisiä, aktivismin alkupiste.»

Turku on antanut Auviselle paljon. »Ehkä sellaisen kuulumisen kokemuksen, ensin taidepiireistä ja sitten poliittisista, sen että kuuluu johonkin. Elämän tärkeimmistä ihmisistä moni tulee Turusta ja paras ystävä asuu edelleen siellä.»

Auvinen ei näe niinkään yksittäisiä ihmisiä tärkeinä, kun puhutaan aktivismista Turussa. Hän on antanut oman suuren panoksen kaupungin anarkistiselle liikkeelle, joka Turussa toimi lähinnä talonvaltauksien kautta. »Toivon, että olen ollut laittamassa kapuloita joihinkin paskoihin rattaisiin, mutta eivät nämä ole yksittäisistä asioista kiinni. Toivon että olen ollut nostamassa esiin epäkohtia.»

Vaikka Auvinen on anarkisti, hänet usein mielletään poliittiseksi hahmoksi. Tämän hän torppaa. »Henkilökohtainen on poliitista. Pitäisi ajatella miten olen toiminut kohdatessani sorron rakenteita. Aktivismista on hänen mukaansa helpompi vastata. Se alkoi vuonna 2006 Ratapihankadun valtauksesta.

»Miksi olen jäänyt aktivismiin mukaan, oli se että poliisi tuli häätämään meitä joutuen purkamaan osan talon välikatosta jotta ne sai meidät pois barrikadiemme takaa ja poliisi käski ulos talosta maijaan, niin siinä hetkessä päätin, ettten täältä omin jaloin täältä pois lähde.» Auvinen kävi makaamaan lattialle. Poliisi uhkaili ja kiroili, mutta päätyi kantamaan hänet lopulta ulos. »Se hetki, että tajusi että vastarinta on mahdollista, teki lähtemättömän jäljen. Siinä vaiheessa lakkasi pelkäämästä poliisia ja alkoi vihata sitä.»

Auviselle ei siis ole muuta politiikkaa tai aktivismia kuin anarkismi. Hänestä anarkismi on ainoa looginen vaihtoehto, kaikki muu ylläpitää sortoa. Anarkismin siemen on kylvetty häneen aiemmin ensimmäistä talonvaltausta. Turkulaisen Arte ry:n myöntämä Vuoden valkosipuli –tunnustus luovutettiin Auviselle vuonna 2009. Arte myöntää palkinnon turkulaiselle, joka vaikuttaa ympäristöönsä tervehdyttävästi, vahvasti ja joka osaa myös ideoida ja katsella maailmaa kriittisesti.

Talonvaltaamisen malli Euroopasta

»Kiinnostukseni anarkismia kohtaan on monen tekijän summa, jo lapsena kylvetty luokkatietoisuus ja teini-iässä koettu hierarkia uskonnollisen yhteisön sisällä, patriarkaalisuus samassa paikassa ja ajautuminen taidepiireihin, joissa ajatuksena oli, että mitä tahansa voi tehdä.»

Anarkismi antaa Suvi Auviselle vallan ylivallasta ja hierarkiasta. »Todellisen tasa-arvon, maailman jossa kukaan ei ole kenenkään yläpuolella sekä lopettaa sorron ja kapitalismin.»

Mistä idea vallata taloja sai ylipäätään alun Turussa? » Vuonna 2006 meitä oli nuoria taiteilijoita, joilla ei ollut työtiloja ja joilla oli tylsää. Euroopasta oltiin kuultu autonomisista sosiaalikeskuksista ja ajateltiin, että halutaan sellainen Turkuunkin. 2005 syksyllä ajatus syntyi ja sitä kehiteltiin talvi. Kukaan ei meistä ollut vallannut taloja aiemmin eikä kukaan tiennyt mitä odottaa.»

Suomen mittakaavassa Turku oli erityinen siinä mielessä, että valtauksissa mentiin kulttuurin kärki edellä. Valtausliike on mennyt muuten monella paikkakunnalla sosiaalikeskusretoriikalla. »Mutta koska me olimme taideopiskelijoita ja oli jo vireillä Turku Euroopan kulttuuripääkaupungiksi -hanke, niin se oli naru jota vetää. Vuonna 2006 tulivat mukaan ensimmäiset helsinkiläiset toverit, kun Helsingissä vallattu talo Siperia paloi.

Valtaukset muodostuivat Turussa virkamiehiä raivostuttaviksi sarjoiksi: Ratapihankatua vuosina 2006-2007 seurasi Koulukatu vuonna 2007, Squat 64 vuonna 2007 ja valtauksista ehkä kuuluisin, Jokikatu vuonna 2008, joka vallattiin ainakin kuusi kertaa vuoden aikana. Jokikatu jatkui vielä vuonna 2009 ja sitä seurasi Rottinki vuonna 2009, Päiväkoti vuonna 2009 ja tällä erää viimeiseksi jäänyt Tommila vuonna 2009. – Samaan aikaan kun Auvinen muutti pois Turusta, sattumaako vai mitä, siitä hän ei halua keskustella.

Käräjät ja hovi

Oikeutta valtauksien ympärillä on käyty moneen kertaa: Suvi Auvinen ja moni muu otettiin valtauksilta kiinni ja käräjiä käytiin tiuhaan. Turun käräoikeus on todennut heidät aina syylliseksi, mutta hovi on kaatanut tuomioita. Vuoden 2009 valtausten oikeudenkäynnissä vaadittiin todella isoja, monien tuhansien eurojen suuruisia korvauksia Jokikadun valtauksesta.

»Silloin oli iso tukimielenosoitus ja istunto jouduttiin jopa keskeyttämään. Käräjäoikeus katsoi syylliseksi, valitimme hoviin ja se kaatoi syytteet vahingonkorvauksista.» Auvisesta oli alunperinkin absurdia, että Turun kaupunki vaati korvauksia kiinteistöistä, jotka eivät olleet edes sen omistuksessa.

Kaiken huippuna hän mainitsee taiteilijajärjestön itse rakentamasta vajasta kaupungin vaatimat korvaukset, esimerkiksi 500 euroa lukoista, joita ei pystytty osoittamaan, että talonvaltaajat ovat ne rikkoneet tai että ne ylipäätään olisivat olleet olemassa. »Hovi totesi, että ei pystytä osoittamaan mitään yhteyttä näiden asioiden välille.»

Valtaukset onnistuivat

Mikä pistää valtamaan taloja, antamaan poliisin kantaa ulos kerta toisensa jälkeen? Suvi Auvinen miettii tovin, mutta ei jää nytkään sanattomaksi. Syitä löytyy lukuisia.

»Valtaan taloja koska tarvitsen työtilaa. Valtaan taloja koska on tyhmää, että kaupunki voi pitää jotain kaupunkilaisten omaisuutta tyhjillään ja ilman käyttöä, kun niille selvästi olisi käyttöä. Valtaan taloja myös koska se on kivaa», hän pohdiskelee. Intoa puhkuva Auvinen näkee talonvaltauksen myös hyvänä yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotona.

Talonvaltaus kulkee rajamaastossa. »Se on laitonta ja siinä on jo sen takia huomioarvo, mutta kukaan ei kuitenkaan pidä oikeana rikollisena minua. Haluamme ottaa kaupunkitilaa takaisin ihmisille markkinavoimilta. Haluamme, että olisi joku paikka missä ei tarvitsisi kuluttaa», Auvinen tähdentää.

Hän katsoo, että kaikki valtaukset onnistuivat, vaikka häätö tulikin jokaisesta suhteellisen nopeasti. »Katsotaanko talonvaltauksen onnistuneen vain silloin jos tila saadaan pitää. Ei minusta. Valtaukset palvelee paljon suurempaa tarkoitusta kuin yksittäistä haltuunottoa.»

Talonvaltausliikkeen suurin voitto oli hänestä se, että vuonna 2008 Jokikatua pidettiin kuusi viikkoa vallattuna. Tänä aikana valtaajat pystyivät pyörittämään antiautoritääristä toimintaa ja he kokivat, että se oli mahdollista.

»Järjestimme keikkoja, työpajoja, kansankeittiötä, leffanäytöksiä, majoitusta, työ- ja kokoustiloja. Annettiin tila ihmisten itse organisoimalle toiminnalle. Meillä oli kolmipäiväiset kulttuurifestivaalit, jotka eivät maksaneet kellekään mitään. Se on suuri itseisarvo, että nähdään antiautoritäärisen ja -kapitalistisen toiminnan olevan mahdollista. Kukaan ei pakota ketään mihinkään ja silti kaikki toimii. Liike on onnistunut, vaikka pysyvää tilaa ei ole saatu.»

»Talonvaltaukset ovat yksi keino, eivät ole itseisarvo, yksi kapinan muoto. Ne ovat myös sellainen, johon on helppo rekrytoida ihmisiä, helppo tulla mukaan. Tavoite luoda hetkellisiä autonomisia alueita kunnes saavutetaan lopullinen päämäärä, vallankumous, tai paremminkin vallitseva anarkia.

Heitetään bensaa liekeillä!

Suvi Auviselle on se ja sama kuka maata hallitsee. Nyt oikeisto sanelee puoluepolitiikan ja määrittelee politiikan kurssin niin Suomessa kuin Euroopassa.

»Valitettavasti. Minulle anarkistina on silti sama onko maamme johdossa vasemmistoliitto tai kokoomus, molemmat pitävät yllä sorron rakenteita. En halua ketään hallitsijaa, oli se mistä puolueesta tahansa.»

Taistelu Auvisen mukaan jatkuu kunnes kaikki on vapaita, sen eteen pitää vain tehdä »helvetisti» töitä kunnes se on saavutettu.

»Heitetään bensaa liekeillä, kun näkee jossain kytevän ja yllytetään ihmisiä vastarintaan, kerätään joukkoja ja valmistaudutaan elemään mahdollisimman vapaasti jo nyt!»
Auvinen toimii muiden muassa helsinkiläisessä anarkistisessa A-ryhmässä. He järjestävät luentoja, keikkoja, bileitä, mielenosoituksia, antavat kannanottoja ja julkaisevat Syteke-lehteä, jonka hän minulle haastattelun päätteeksi ojentaa.

Syteke julistaa kannessa: »Meidän tulee muuttaa kaikki.» Suvi Auvista kuunnellessa tämä ei enää kuulosta täydeltä utopialta.

© Teksti: Juha Säijälä / Kulttuurivihkot / Kuva: Minna Kallinen