Yhteiskunnallista sanomaa, alakulttuureja ja yhteisöllisyyttä: valokuvia vallattomasta tilasta

Katja Lappalainen. Kuva: Juha Säijälä.

– Esittelemme niitä ryhmiä, jotka kyseenalaistavat sitä kuinka tilaa rajataan ja hallitaan, summaa Katja Lappalainen hänen ja Kai Jokelan yhteisen valokuvanäyttelyn.

Vallaton tila! etsii uusia tapoja kertoa alakulttuureista, arjen uskalluksesta ja yhteiskuntamme marginaalista. Se haastaa katsojaa kysymään mitä on vapaa tila, niin fyysinen kuin mielen sisäinen.

Lappalainen kysyy kuvillaan, mitä on rajaton tila ja sen vaikutus yksilöön ja luovuuteen. Antaako kulttuurimme ja kaupunkimme tilaa värikkyydelle, persoonallisuudelle ja oivallukselle?

Näyttelyn keskiössä ovat kaupunkitila ja -kulttuuri, Euroopan yhteisöt ja alakulttuurit. Kuvia täydentävillä teksteillä se pyrkii antamaan tietoa ja tuomaan uusia näkökulmia marginaaliin rajattuihin ilmiöihin.

Kuviin ovat ikuistuneet vallatut talot ja sosiaalikeskukset Euroopassa, seikkailumatkailu liftaamalla, skinhead-yhteisöt, vankkurikylät Saksassa ja punk-kulttuuri.

– Ylipäänsä moninainen tapa olla, jossa voimaa ammennetaan yhteisöstä, värikkyydestä ja luovuudesta. Yhteiskunnan marginaaliin jäävät usein ryhmät, jotka haastavat sen staattisen markkinatalouteen nojaavan luonteen, Katja Lappalainen pohtii. Rahallisen pääoman sijaan Lappalaista kiinnostavissa ryhmissä tavoitellaan sosiaalista pääomaa, joka on luovuuden maaperää.

Elämän valtavat mahdollisuudet kuviksi

Turun yliopistossa kulttuurien tutkimusta opiskelevan Voima-lehden kuvajournalisti Katja Lappalaisen töissä avainsanoja ovat poliittinen, kulttuurinen, epäkaupallinen ja yhteisöllinen. Hän määrittelee kuvaustyönsä tutkimus- ja seikkailumatkoiksi toisen ihmisten todellisuuteen.

– Kuva on tapa lähestyä uutta. Kuva on yhteisöllinen muistimme, loistava propagandan väline ja vääjäämätön todiste. Se ärsyttää, ihastuttaa ja mikä tärkeintä, vaikuttaa.

Puolisonsa menehtymisen jälkeen valokuvat ovat saaneet Katja Lappalaisen elämässä entistä suuremman merkityksen.

– Pyrin niiden kautta tavoittamaan yhteiskunnan kipukohtia ja toisaalta kertoa mailman suuruudesta sekä niistä valtavista mahdollisuuksista, joita meillä kaikilla elämässämme on.

Lappalainen etsii kuvaus- ja tutkimuskohteekseen tilaa jota ei määritä voitontavoittelu, aidat ja rajat vaan se, mitä yhdessä voimme luoda.
– Haen todellisuutta, joka murtaa tottumuksen, harmauden, tylsistyneisyyden ja masentuneisuuden.

Prahan antirasistiset skinit

Hämmentävän ristiriitaisen tuntemuksen näyttelyssä esiin nostaa kuvat ja tarinat pienestä erikoislaatuisesta alakulttuurista, antirasistisesta skinhead-liikkeestä (Skindheads Against Racial Prejudice eli SHARP). Katja Lappalainen tutustui Sharpskin-liikkeeseen kuvausmatkalla Prahassa.

– Liike on erikoinen ja merkittävä osa taistelussa uusnatseja vastaan, sillä sen koko estetiikka on omaksuttu skinhead-liikkeeltä, joka yleisesti liitetään vain rasistiseen ja uusfasistiseen kuvastoon, Lappalainen taustoittaa. Hän kertoo Sharpskin-liikkeen tarkoituksen olevan paitsi laimentaa uusnatsien valtaa tiettyyn pukeutumistyyliin, myös hankaloittaa ”omien” tunnistamista katukuvasta ja vaikeuttaa uusnatsien verkostoitumista.

Lappalaisen kuvissa näkyy monia eri Sharpskin-tunnuksia: mustavalkoinen ruutukuvio, tatuoinnit sekä vasarat, joita voi verrata rasistisen Hammerskins-liikkeen vasara-tunnuksiin. Suomessa uusnatsitoiminta on minimaalista ja sen hankkeet ovat pienimuotoisia ja koomisia.

– Sen sijaan Itä-Euroopassa reissatessa ei voi välttyä näkemästa ihka-aitoja perusnatseja partioimassa kadulla. Esimerkiksi Krakovan juutalaiskorttelin Kazimierskin vanhimman synagogan valkoisessa muurissa ”komeili” jättikokoinen hakaristi.

Antifasistinen toiminta vastaa väkivaltaan väkivallalla ja erikoistuu taistelemaan uusnatseja vastaan sen omilla keinoilla. Lappalaisen kuvaaman miehen kasvoissa näkyvät arvet on hankittu lukuisissa tappeluissa kotikaupunkinsa uusnatseja vastaan.

© Teksti: Juha Säijälä / Voima / Kuva: Juha Säijälä