Vasemmiston kovat naiset

, Andersson ja Kiessling

Vasemmistoliiton nouseva tähti Li Andersson.

Suomen kommunistisen puolueen konkari, eläkkeellä oleva työfysioterapeutti Kaija Kiessling haastaa edelleen vaaleissa loppumattomalla energiallaan oikeistoa. Toinen turkulainen, nopeasti Vasemmistoliiton seuratuimmaksi poliitikoksi noussut Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson jaksaa hänkin sitkeästi käydä porvarin kimppuun joka rintamalla. Mitä nämä nykyvasemmiston kovat naiset ajattelevat hyvinvointivaltiosta – vai voidaanko siitä puhuakaan enää?

”Köyhien määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1995. Silloin laskettiin olevan 370 000 köyhää, nyt heitä on Tilastokeskuksen tietojen mukaan 700 000. Pelkästään eläkeläisistä alle EU:n köyhyysrajan on pitkälti yli 100 000 vanhusta, ja suunta pahenee jatkuvien eläkeleikkausten vuoksi”, Kaija Kiessling muistuttaa eikä ihmettele sitä, että leipäjonot kasvavat. Hänen mukaansa sosioekonominen asema vaikuttaa niin kansalaisten terveyteen kuin myös kuolleisuuteen.

Li Anderssonin mielestä kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä on todellisuutta myös Pohjoismaissa, mutta täällä on kuitenkin säilytetty myös hyvinvointivaltioon kuuluvia piirteitä ja rakenteita, kuten maksuton julkinen koulutus, laajat hyvinvointipalvelut ja suhteellisen kattava sosiaaliturva.

”Tässä mielessä Suomi on hyvinvointivaltio. Perusturvan taso on kuitenkin riittämätön kohtuullisen vähimmäiskulutuksen ylläpitämiseen, ja järjestelmän monimutkaisuuden takia liian moni jää ilman heille kuuluvaa taloudellista turvaa. Myös palveluiden riittämätön rahoitus on johtanut tilanteeseen, jossa erot eliniän odotteessa ovat merkittäviä köyhien ja rikkaiden välillä ja perheiden huono-osaisuus on periytyvää. Tässä mielessä Suomi ei ole enää hyvinvointivaltio.”

Kiesslingin mukaan taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta on pikaisesti korjattava. ”Kaikkein köyhimmässä asemassa oleville on taattava verottomana 1 200 euron perusturva, johon ovat oikeutettuja kaikki, joiden tulot jäävät alle tämän EU:n köyhyysrajan. Pienellä eläkkeellä, päivärahoilla, opintorahalla, nollatuntisopimuksilla elävät, pientää palkkaa saavat pätkätyöläiset – kaikille heille perusturva on myönnettävä yhdeltä luukulta.” Kyse on hänen mukaansa täsmätoimesta, ei kaikille maksettavasta tulosta. ”Perusturva on myös ratkaisuna kustannuksiltaan pienempi kuin kaikille osoitettava, huomattavasti pienempi perustulo.”

Andersson puolustaisi hyvinvointivaltiota tekemällä politiikkaa niin edustuksellisten rakenteiden sisällä kuin niiden ulkopuolella julkisten palveluiden riittävän rahoituksen turvaamiseksi sekä perusturvan tason korottamiseksi ja järjestelmän selkeyttämiseksi. ”Keskeistä on myös poliittisesti edistää esimerkiksi hyvinvointivaltion näkökulmasta keskeistä universalismin periaatetta, joka nojautuu ajatukseen kaikille yhteisistä palveluista ja etuuksista. Oikeisto ajaa niin palveluiden, sosiaaliturvan, kuin koulutuksenkin osalta eriytettyä mallia, jossa hyväosaisille luodaan erilaiset järjestelmät kuin vähätuloisille, joita ’kuitenkin on autettava myös’. Tällainen köyhäinapuun pohjautuva ajattelu on täysin ristiriidassa hyvinvointivaltion perusajatuksen kanssa”, Andersson painottaa.

Oikeiston puolelta kuullaan usein sanottavan, että Suomella ei olisi enää varaa hyvinvointivaltioon. Tämän Kiessling torppaa heti kättelyssä. ”Seuraavassa muutama asia, joilla se voidan turvata: säädetään pääomaverot eurooppalaiselle tasolle, palautetaan satojen miljoonien yhteisöverot valtiolle, palautetaan rikkaille taannoin suotu varallisuusvero. Tukitaan lainsäädännössä ne porsaanreiät, joilla kierretään veronmaksua laillisesti ja myös laittomasti. Ja myös varustelumenojen karsimisella.”

”Suomella on ilmeisesti varaa menettää 5–7 miljardia euroa vuodessa veronkierron seurauksena, Suomella on ilmeisesti ollut varaa alentaa yhteisöveroa melkein miljardin verran. Suomella on ilmeisesti ollut varaa keventää työnantajavelvoitteita yli neljän miljardin edestä viime vuosina ja Suomella on ilmeisesti ollut varaa harjoittaa leikkauspolitiikkaa joka kasvattaa työttömyyttä”, listaa Andersson ja vastaa: ”Kuten nämäkin esimerkit osoittavat, on kyse puhtaasti poliittisesta arvovalinnasta.”

Leikkaukset kohdistuvat naisiin

Siitä, miten julkisten palvelujen kilpailuttaminen ja yksityistäminen muuttavat hyvinvointivaltiota, Kaija Kiessling nostaa esiin harvoin esitetyn faktan.

”Aikanaan EU-säädöstöä kilpailutuksen osalta käännettäessä ja sovitettaessa maamme lainsäädäntöön ei julkisen sektorin osuutta olisi tarvinnut laittaa kilpailutettavien listalle, sillä ne olivat niin sanotussa B-liitteessä. Juristit huomauttivat siitä useita kertoja, mutta politikot halusivat sen mukaan. Taustalla oli taatusti tavoite avata väylä ulkoistukselle ja yksityistämiselle. Muualla EU-maissa näin ei tehty – vain Suomessa ja Ruotsissa – ja molemmista tiedetään, miten ylikansalliset pörssiyritykset käärivät voittoja taskuunsa ja vievät ne veroparatiiseihin.”

”Ulkoistaminen ja yksityistäminen vievät päätäntä- ja vaikutusvaltaa pois demokraattisesti valituilta päättäjiltä ja heikentävät siten kansanvaltaista järjestelmäämme”, muistuttaa Li Andersson. ”Sen lisäksi palveluiden ulkoistaminen yleensä nostaa hintoja pitkällä tähtäimellä, jonka lisäksi erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon alalla toimivat suuryritykset harjoittavat aggressiivista verosuunnittelua, joka tehokkaasti pienentää valtion verotuottoja.”

Julkisen sektorin leikkaaminen vaikuttaa sukupuolten tasa-arvoon, koska sillä on paljon naisvaltaisia aloja. Mitä ehdokkaat miettivät tästä?

”’Julkinen sektori on naisen paras turva ja tuki’ oli viime vaaleissa oma tunnukseni. Hyvin hoidettu päivähoito ja vanhustenhuolto mahdollistavat naisten työssäolon. Leikkaamalla julkista sektoria häviää tuhansia ja taas tuhansia työpaikkoja pitkässä juoksussa. Naisten työttömyys vaikuttaa viime kädessä myös eläkekertymään, joten naisten eläkekään tuskin on enää jatkossa edes 80 prosenttia miesten eläke-eurosta”, Kiessling muistuttaa.

Anderssonin mukaan leikkauspolitiikka heikentää naisten asemaa. ”Neljä viidesosaa kuntien työntekijöistä on naisia, joista moni tekee fyysisesti ja psyykkisesti raskasta työtä suhteellisen pienellä palkalla. Kun kuntien rahoitusta vähennetään, johtaa tämä pyrkimykseen palveluiden tehostamiseen, joka käytännössä tarkoittaa henkilöstöresursseista säästämistä. Kun käsipareja on vähemmän, tämä lisää tietenkin töissä olevien kuormitusta ja kiirettä. Tämän lisäksi naiset ovat myös hyvinvointipalveluiden yksi iso käyttäjäryhmä, esimerkiksi päivähoitoon kohdistuvat säästöpaineet vaikuttavat siten myös naisiin käyttäjinä.”

Talouden kasvupakosta irtauduttava

Hyvinvointivaltio on syntynyt pitkälti vasemmiston, kansalaisliikkeiden ja ammattiyhdistysliikkeen kamppailun tuloksena. Tänä päivänä vasemmisto on heikko ja altavastaajan asemassa. Miten yhteiskunnallinen aloite voitaisiin saada takaisin vasemmistolle ja työväestölle?

Kaija Kiessling vastaa: ”Puolueilla pitää olla sellaiset periaatteelliset tavoitteet ja käytännön politiikka, jonka työväestö ja muu vähävarainen väestönosa voisi kokea oikeasti ja rehellisesti omakseen, ei vain ’vaalihöpinänä’. Jos puolue kilpailee porvarillisin tai mitäänsanomattomin tunnuksin porvarien kilpakentillä, jää aina toiseksi.” Siksi hänen mukaansa tarvitaankin muutama sellainen vahva kärkitavoite, joista löytyisi yhteinen nimittäjä puolueille demareista vasemmalle. ”Se olisi yksi mahdollisuus niin sanotuille työväenpuolueille löytää kannattajansa – vaikka puolueet silti niiden erilaisten tavoitteidensa ja tunnustensa osalta jatkaisivatkin kukin omilla tunnuksillaan.

”
Li Anderssonin mukaan yksi keskeinen tapa on haastaa oikeistoa talouspolitiikan isoista linjavalinnoista, kuten esimerkiksi leikkauspolitiikan jatkamisesta suhteessa elvyttävän talouspolitiikan tekoon. ”Vasemmiston ongelma on uskottavuuden puute talouspolitiikassa, jonka takia esitykset muun muassa perusturvan ja palveluiden parantamisesta nähdään mahdottomina käytännössä toteuttaa. Tämän lisäksi on panostettava entistä voimakkaammin ruohonjuuritason työhön, ihmisten rinnalla olemiseen arkipäiväisissä taisteluissa”, Andersson vaatii.

Miten sitten hyvinvointivaltion ylläpitäminen ja kehittäminen voidaan sovittaa yhteen niukkenevien ja hinnaltaan kallistuvien luonnonvarojen kanssa?

”Jos verotuksen rooli pannaan kuntoon, ei tarvitse riistää luonnonvaroja, vaan ottaa pääomat käyttöön sieltä, mihin ne on kätketty. Niin kauan kuin yksityinen pääoma saa vallata maaperää, vesivarantoja, öljyä miten haluaa, ja usein edes veroja maksamatta maahan, mistä luonnonvarat riistetään, tie on huono”, Kiessling näkee. ”Samalla yhtiöt tuhoavat usein myös alkuperäiskansojen elinmahdollisuuksia, mikä vie näiden osalta hyvinvointia alas.”

”Kapitalistinen järjestelmä pohjautuu jatkuvaan talouskasvun pakkoon. Täten koko nykyinen yhteiskuntajärjestelmämme on ristiriidassa luonnonvarojen kestävän käytön kanssa. Nykyisessä tilanteessa, jossa ollaan lamassa, jonka seuraukset erityisesti pienituloiset tavalliset ihmiset saavat kantaa, on kuitenkin keskeistä saada uutta kasvua aikaiseksi, jotta lama ei pahene tästä”, Andersson huomauttaa. ”Investoinnit uuteen kasvuun olisi kuitenkin keskeistä kohdentaa ekologisesti kestäviin kohteisiin, kuten esimerkiksi raideliikenteeseen, uusiutuvaan energiaan, cleantechiin ja rakennusten korjamiseen. Pitkällä tähtäimellä tavoitteena on kasvupakosta irtaantuminen uudistuksilla, kuten työajan lyhentäminen ja perustulo. Kulutuksen sijaan tuottavuus on kohdennettava vapaa-ajan lisäämiseen”, Andersson visioi.

”Ei kai loputtomaan talouskasvuun voida tulevaisuutta rakentaa. Sen sijaan oleellista on kaiken vaurauden ja varallisuuden jakaminen toisin. Jos nyt yksi prosentti maailman väestöstä omistaa valtaosan varallisuudesta maapallolla, voitaisiin kasvun sijan nykyiset vauraudet jakaa niin, että hyvinvointi ulottuisi kaikille kansankerroksille kaikissa maanosissa. Myös Suomessa”, Kiessling miettii.

Luokkaerot alas

Kulttuuripalvelut ja -laitokset ovat osa hyvinvointivaltiota. Miten niitä tulisi kehittää?

”Kulttuurin tiedetään tutkitusti tuottavan ihmiselle hyvinvointia – olipa kyse kirjallisuudesta, kuvataiteesta, musiikista, teatterista tai mistä tahansa. Näin, olipa kyse aktiivisesta tekemisestä tai seuraamisesta”, Kaija Kiessling vastaa. Hänen mielestä varsinkin pienituloisille tulisi järjestää edullisia kulttuurirannekkeita tai -kortteja, jolloin myös vähävaraiset ihmiset voisivat päästä osallisiksi tarjonnasta.

Li Anderssoninkin mukaan kulttuuri ja taide ovat aivan oleellinen osa hyvinvointivaltiota. Hänen mukaansa taiteen rahoitusta on syytä parantaa nykyisestä, jos taiteilijoiden edellytyksiä tehdä taiteellista työtä halutaan parantaa. ”Taiteilijoiden toimeentulon takaamiseksi tarvitaan edelleen kattava apurahajärjestelmä, jonka lisäksi myös kulttuurilaitosten toimintaedellytyksistä on huolehdittava.”

Minkä sortin sosialisteiksi ehdokkaat itsensä määrittelevät? Andersson kertoo olevansa punavihreä sosialisti, Kiessling kommunisti.

”Sosialismia rakennettaessa tullaan vaiheeseen, jossa hyvinvointi ja toimeentulo on ihmisten kesken yhdenvertaista ja tasapuolista: kullekin tarpeidensa mukaan. Se on hyvinvointia, johon ei kapitalistisessa tuotantojärjestelmässä koskaan ylletä, koska siinä tuotantosuhteissa oleellista on työn ja pääoman välinen ristiriita”, Kiessling vastaa.
Andersson jatkaa: ”Hyvinvointivaltio on ollut yksi hyvä väline työn lisäarvon kohdentamiseksi työntekijöiden ja kansalaisten hyväksi kattavien yhteisten palveluiden ja riittävän palkkatason kautta. Hyvinvointivaltio on siten aikoinaan ollut hyödyllinen väline luokka-erojen vähentämiseen, joskin tämä kehityssuunta viimeisten vuosikymmenten aikana valitettavasti on ollut päinvastainen.”

© Teksti: Juha Säijälä / Kulttuurivihkot