Turkulainen Transkaakko pitää yllä vaihtoehtoisen musiikin tulta. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen viime kesänä turkulaiselta Transkaakolta ilmestyi uusi levy Suvi ja nyt tammikuussa yhtye pitää Reunion-julkistamiskiertueen. Transkaakko on tunnettuuttaan suurempi yhtye, eikä se sovi oikein mihinkään muottiin – ja jää näin valitettavan vähälle huomiolle.
Virtuoosimaiseksi kasvaneen yhtyeen tarina alkoi, kun joukko turkulaisia amatöörimuusikoita päätti perustaa bändin parikymmentä vuotta sitten. Kaakkois-Euroopan ja Lähi-idän kansanmusiikista innoituksensa saaneen kokoonpanon nimeksi vakiintui vuosikymmenen lopulla Balkanin Juhla, joka vaihtui 1990-luvun puolivälissä Transkaakoksi.
Bändi aloitti balkanilaisen musiikin airuena, mutta on sittemmin laajentanut sävyskaalaansa. Jalosteena on syntynyt monivivahteinen, ilmeikäs ja omaperäinen ryhmä, jossa on etenkin livenä, levyjä yhtään väheksymättä, runsaasti vimmaa ja paloa. Transkaakko on jo kauan paennut selvärajaisia määritelmiä ja alkuaikojen leimallista balkanilaissävyä.
Alkuperäisestä kokoonpanosta ovat mukana enää Jaakko Isojunno, Janne Mäkelä ja Pekka Rappu. Yhtyeen musiikkityylikin on muuttunut traditionaalisesta balkanista perinteisiä kiintopisteitä karttavaksi rytmien ilotteluksi. Vanhasta muistuttavat eniten monipuoliset rytmit: bändille on yhtä luonnollista soittaa biisiä tahtilajissa 7/8 tai 9/8 kuin polkea sitä tasajakoisesti.
Vakava harrastus
”Tärkeintä on pitää yllä aidon vaihtoehtoisen musiikin tulta”, sähköbusukia ja bağlamaa soittava Janne Mäkelä sanoo. ”Historiallisen dialektiikan kautta olemme balkanilaisen ja turkkilaisen musiikin bändi, jossa mukana oli pilliä ja muuta. Aluksi soitimme lainakappaleita Balkanin seuduilta. Siitä tämä kaikki lähti. Halusta soittaa ei-perinteistä eurooppalaista kansanmusiikkia.”
”Kun mukaan on tullut rockmuusikoita, juttua on kehitelty eteenpäin. Jotkut kuvaavat musiikkiamme psykedeeliseksi rockiksi, balkanilaiseksi folkrockiksi tai progeksi”, solisti Daniela Fogelholm kertoo.
”Tämä on vakava harrastus meille. Se merkitsee muutakin kuin musiikkia: olemme hyviä ystäviä keskenämme”, Fogelholm sanoo.
Treenit pidetään joka toinen viikko. Fogelholmin mukaan yhtyeen pitkän iän salaisuus on siinä, etteivät he kyllästytä tosiaan liikaa. Viulisti Johanna Schwelan mukaan yhtyeestä puuttuu painostus: ”Tiedän bändejä, joissa on yksi, joka on hirveän kunnianhimoinen. Se puuttuu meiltä. Stressi. Soittomme on demokraattista.”
Transkaakon sävelet muuttuivat välissä selvästi ambient-tyylisiksi. Yhtyeen planetaariomusiikiksi tekemä viides levy, Tuorla, poikkesikin yhtyeen aiemmasta tuotannosta selvästi. Levyllä maalailtiin roiskimatta, soudettiin hitaalla tempolla, ja laulukin oli mukana vain instrumenttina muiden joukossa.
Paluu vauhtiin
Kun Edellinen levy Tuorla oli mietiskelevä space folk -kokonaisuus, uudella Suvi-platalla palataan sitä edeltävään Transkaakkoon. Janne Mäkelän sähköbusuki luo entisen kaltaisen aivan omalaatuisen nosteen ja jatkuvuuden tunnun; Daniela Fogelholmin moneen taipuva ääni maalailee maisemia, joihin harvat yltävät. Koko yhtye antaa kuudennella pitkäsoitollaan parhaansa, vaikkei se aivan vertaistaan hakevan Kulo-albumin tunnelmaa tavoitakaan.
”Balkanin rytmejä on edelleen mukana, Balkanin melodioita sen sijaan hieman vähemmän”, Mäkelä sanoo ja kuvailee levyä: ”Vauhtia, tunnelmallisuutta ja melodisuutta yhdistävää meininkiä on paljon tarjolla. Jokunen balladikin on taas mahtunut mukaan.”
Mäkelä kertoo levyn työstämisen lähteneen hyvin käyntiin, mutta loppumetreillä bändi väsyi. ”Piti kaksi vuotta miettiä, miten tästä edetään.” Levyn kantavaksi teemaksi muodostui hänen mukaansa ”ihmiset ajassa”.
”Eri-ikäiset ihmiset ihmettelevät, mitä tässä oikein tapahtui.” Sekaan Mäkelä olisi kaivannut vielä vähän ripauksen Transkaakolta hyvin luonnistuvaa hengästyttävää rytmiä. Mutta yhtä kaikki: Suvi soi samaan tapaan hienosti kuin aiemmatkin Transkaakon soitannot, hieman uudistuen ja mutta perinteitään kunnioittaen. Balkanin tunnelmissa juhlitaan yhä.
© Teksti: Juha Säijälä / Kulttuurivihkot